Toimintakertomus 2010

JTY TOIMINTAKERTOMUS 2010

YLEISTÄ

Vuosi 2010 oli yhdistyksen 122. toimintavuosi. Vuoden aikana ei järjestetty kunnallisia eikä valtiollisia vaaleja.

Valtakunnan politiikassa jatkui porvarivetoinen meininki. Veronkevennyksiä jaeltiin lähinnä suurituloisille ja yrityksiltä poistettiin kelamaksut. Keskellä lamaa tehdyt kevennykset paikattiin lähinnä kaikkia kansalaisia yhtälailla rokottavilla kulutusverojen nostoilla kuten alv- ja energiaveroilla.

Suomen perinteisiä poliittisia valta-asemia ravisteli 2011 eduskuntavaalien lähestyessä Perussuomalaisten nousu gallupkannatuksessa kolmen suurimman puolueen kantaan. Tämän vanhan puolueen nousu haastamaan perinteistä kolmen kärkeä toi alkavaan eduskuntavaalityöhön aivan uudenlaisen viritteen.

Vuoden aikana puhuttivat myös edelleen vellova vaalirahakohu. Keskustalaisten vaikuttajien, mukaan lukien pääministeri Vanhanen, toiminta Nuorisosäätiössä takasi medialle uutisaiheita läpi vuoden. Oman sävynsä asiaan toi myös pääministeri Matti Vanhasta koskeva uhka joutumisesta valtakunnan oikeuteen asian tiimoilta. Poliittinen pommi rysähti pääministeriltä alkuvuodesta kun hän tulevaan jalkaleikkaukseen vedoten ilmoitti jättävänsä tehtävänsä. Uudeksi pääministeriksi nousi Keskustan juuri valittu puheenjohtaja Mari Kiviniemi. Todelliset syyt Vanhasen eroon jäivät kaikille hämärän peittoon.

Poliittista keskustelua hallitsivat vuoden aikana myös ydinvoimalaluvat. Huhtikuussa hallitus teki Suomesta ydinvoiman luvatun maan myöntämällä luvat kahden uuden ydinvoimalan rakentamiselle. Eduskunta siunasi luvat heinäkuussa. SDP:n edustajat olivat pääosin yhden luvan myöntämisen kannalla. Edelleen päätökseen koplattiin kepulaisten ajama risupaketti, jolla ilmoitettiin täytettävän EU:lle annettavat sitoumuksen uusiutuvien energiamuotojen käytöstä.

Euroalueella vellova finanssikriisi ulotti vaikutuksensa entistä voimakkaammin myös Suomeen ja poliittiseen päätöksentekoon. Hallituksen johdolla ja eduskunnan porvarienemmistön päätöksillä Suomi päätti osallistua konkurssin partaalla heiluvien Kreikan ja Irlannin valtioiden tukemiseen. Miljardilainoja ja -takauksia syydettiin näille valtioille ilman minkäänlaisia vakuuksia tai varmuutta rahojen takaisin maksusta.

Politiikan ulkopuolelta vuosi 2010 muistetaan Euroopan lentoliikenteen pysäyttäneestä tuhkakaaoksesta. Islantilaisen tulivuoren purkaus pakotti suuren joukon suomalaisiakin etsimään toisen tavan matkustaa takaisin kotiin kun lentokoneet seisoivat kentillä.
Luonto näytti voimansa myös Haitilla missä jo ennestään ahdingossa ollut valtio joutui uuden koettelemuksen eteen liki 220.000 ihmistä surmanneen maanjäristyksen iskiessä maan pääkaupunkiin Port-au-Princeen.
Syys-lokakuussa koko maailman katseet suuntautuivat Chileen, jossa 33 kaivosmiestä taisteli hengestään sortuneessa kaivoskuilussa. Miesten liki 70 päivää kestänyttä koettelemusta seurattiin Suomessakin eri medioissa päivittäin miltei reaaliaikaisesti. Yhdysvalloissa Meksikonlahdella öljylautalla sattunut räjähdys aiheutti ennen kokemattoman ympäristökatastrofin merenpohjan öljylähteen vuotaessa öljyä mereen täysin hallitsemattomasti.

Kansallisella tasolla mm. Finnairin matkustamohenkilökunnan lakko, kesän ennätyshelteet sekä myrskyt ja kännykkäjätti Nokian toimitusjohtajan vaihdos puhuttivat kansakuntaa.

Paikallisella tasolla kunnallispolitiikassa jatkui porvarienemmistön valtakausi. Lutakon alueen ja sataman rakentamiseen miljoonia euroja löytyi vastoin kaupunginvaltuuston sosialidemokraattisen ryhmän tahtoa, kun samalla peruspalveluiden piirissä palvelutason heikentäminen ja palveluiden keskittäminen kiihtyi entisestään mm. Kyllön terveysaseman väistötilojen sijainnista käytiin kova poliittinen vääntö. Tämä päättyi lopputulokseen, jota sosialidemokraatit ajoivat. Myös palvelusetelinkäytäntöä tuotiin entistä voimakkaammin yhä uusille peruspalvelujen aloille.
Edelleen myös kuntaliitoksen jälkeen tehty lautakuntajako puhutti korkeimman hallinto-oikeuden kumotessa Jyväskylän kaupungissa tehdyt päätökset lautakuntajaosta. Oikeuden päätösten johdosta Jyväskylä joutui muuttamaan valtuuston aiemmin lähes yksimielisesti päättämää lautakuntajakoa liikunta-, kulttuuri- ja nuorisolautakuntien yhdistyessä nyt yhdeksi lautakunnaksi.

Myös Jyväskylän Energiassa kuohui kun yhtiön toimitusjohtaja sekä koko hallitus saivat potkut Keljonlahden voimalaitoksen polttoaineena käytettävien turpeen ja puun poltettavuuteen liittyvien epäselvyyksien vuoksi.

Jyväskylän Työväenyhdistys ry:n edustus kunnallisissa luottamustoimissa jatkui vahvana myös uudessa Jyväskylässä. Kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtajana toimi Kalevi Olin. Kaupunginhallituksessa nuijaa heilutti puheenjohtajana Veijo Koskinen. Jäsenenä kaupunginhallituksessa toimi Tuulikki Väliniemi. Lautakuntien puheenjohtajien tehtäviä hoitivat Riitta Mäkinen perusturvalautakunnan puheenjohtajana, Kimmo Suomi liikuntalautakunnan puheenjohtajana sekä Anna-Leena Sahindal nuorisolautakunnan varapuheenjohtajana.
Sosialidemokraattien valtuustoryhmän varapuheenjohtajana toimi Riitta Mäkinen. Maakunnallisista luottamustoimista keskeisimmässä asemassa toimi yhdistyksen puheenjohtajan Kalevi Olin, joka toimi maakuntavaltuuston 1.varapuheenjohtajana sekä maakuntavaltuuston sd-ryhmän puheenjohtajana.

Valtakunnallisessa päätöksenteossa yhdistyksen edustajista vaikutti Susanna Huovinen kansanedustajana. Huovinen toimi myös eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtajana sekä jäsenenä SDP:n puoluehallituksessa.

Yhdistyksen taloudellisessa toiminnassa painopiste oli myös kuluneena vuonna liike- ja toimistotilojen sekä asuinhuoneistojen vuokraustoiminnassa. Tilojen käyttöaste pysyi hyvänä ja myös toiminnan taloudellinen tulos muodostui hyväksi.

YHDISTYKSEN KOKOUKSET

ma 25.1. pidettiin Aalto-salissa yhdistyksen kuukausikokous, jossa asetettiin yhdistyksen ehdokkaat puoluekokousedustajista käytävään jäsenäänestykseen. Kokouksessa kuultiin myös kansanedustaja Reijo Laitisen katsaus ajankohtaiseen poliittiseen tilanteeseen.
Läsnä 32 toveria.

ke 31.3. pidettiin Aalto-salissa yhdistyksen kevätkokous (vuosikokous), jossa käsiteltiin yhdistyksen sääntöjen määräämät kevätkokousasiat. Lisäksi jaettiin yhdistyksen omat ansiomerkit ansioituneille jäsenille sekä hyväksyttiin kevätkokouksen kannanotto Ainolan säilyttämisen puolesta ja suojelukaavan laatimisesta alueelle.
Läsnä oli 28 toveria.

ke 21.4. pidettiin Aalto-salissa yhdistyksen kuukausikokous, jossa keskusteltiin SDP:n Joensuun puoluekokouksen asioista.
Läsnä oli 11 toveria

ke 19.5. pidettiin Aalto-salissa yhdistyksen kuukausikokous, jossa asetettiin yhdistyksen ehdokkaat eduskuntavaaleihin 2011. Yhdistyksen ehdokkaiksi päätettiin yksimielisesti asettaa Susanna Huovinen, Kalevi Olin, Riitta Mäkinen ja Olli-Pekka Koljonen.
Läsnä oli 18 toveria

ke 24.11. pidettiin Aalto-salilla yhdistyksen syyskokous, jossa käsiteltiin sääntöjen määräämät syyskokousasiat sekä valittiin yhdistyksen edustajat eri yhteisöihin vuodelle 2011.
Läsnä oli 48 toveria.

JOHTOKUNTA JA TOIMISTO

Yhdistyksen johtokunta kokoontui vuoden 2010 aikana 10 kertaa. Johtokuntaan ovat
kuuluneet (suluissa osallistumiskerrat):
puheenjohtajana Kalevi Olin (10) ja varapuheenjohtajana Riitta Mäkinen (5) sekä jäseninä, Juha Hjelt (8), Hilkka Illman (9), Minna Jääskeläinen (7), Joel Lehtonen (9), Pentti Leminen (10), , Kimmo Suomi (5), Juho Suortti (7), Tarja Viikari (8) ja varajäsen Antero Raninen (4)
Johtokunnan kokouksiin on esittelijänä osallistunut toimitusjohtaja Kimmo Ojala (10).
Varsinaisten kokousten lisäksi johtokunta kokoontui joulukuussa perinteiseen kauden päätöstilaisuuteen Savutuvan Apajalle Vaajakoskelle.

Yhdistyksen toimistolla ovat työskennelleet toimitusjohtaja Kimmo Ojala sekä järjestöohjaaja Kati Sainio. Yhdistyksen kiinteistönhoitajana on toiminut Jari Toikkanen.

AVOIMET TILAISUUDET JA JÄSENTAPAHTUMAT

Yhdistys järjesti vuonna 2010 seuraavat avoimet yleisötilaisuudet ja jäsentapahtumat:

ma 15.2. Järjestettiin Aalto-salissa avoin keskustelutilaisuus. Ministeri Pertti Paasion alustusta aiheesta ”kuntademokratian tulevaisuus – pormestarimallistako ratkaisu?” saapui kuulemaan 70 kuulijaa.

KUVA: paasio.jpg
KUVATEKSTI: Ministeri Pertti Paasioe puhumassa Aalto-salissa.

pe 30.4. Järjestettiin yhdessä JAP:n kanssa Aalto-salissa työväenlauluilta. Työväenlauluja laulamaan ja kuulemaan kokoontui liki satapäinen joukko laulukansaa.

la 1.5. Kokoonnuttiin Aalto-salille perinteisille vappusimoille. Vappupuheen piti SDP:n varapuheenjohtaja Pia Viitanen. Musiikista tilaisuudessa vastasivat yhdistyksen soittokunta Kajastus sekä yhdistyksen sekakuoro Aallon Laulajat. Lisäksi ohjelmassa oli yhteislaulua. Simasta ja ohjelmasta nauttimaan saapui paikalle n. 120 henkeä.

KUVA: piaviitanen.jpg
KUVATEKSTI: SDP:n varapuheenjohtaja Pia Viitanen puhumassa JTY:n vappusimoilla

Su 10.5. Järjestettiin Aalto-salissa konsertti Äideille. Puheen äideille piti yhdistyksen puheenjohtaja Kalevi Olin ja musiikista vastasivat yhdistyksen soittokunta Kajastus ja Jyväskylän Eläkkeensaajien lauluryhmä Lauluveikot. Konserttia seuraamaan saapui noin 90 henkeä.

la 24.7. Kokoontui yhdistyksen jäsenistö Ainolan kesäteatteriin seuraamaan yhdistyksen jäsennäytöstä. Jyväskylän Työväenteatterin näytös ”Tuntematon potilas” täytti teatterin lehterit liki 500 jäsenen ja muun vieraan saapuessa paikalle.

ke 22.9. Järjestettiin Aalto-salissa avoin yleisötilaisuus. Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtajan Jouko Skinnarin esitystä aiheesta ”Tuloerot kuriin – oikeudenmukaisempi ote” saapui kuulemaan 55 henkilöä.

ke 20.10. Puhuttiin budjetista Aalto-salissa. Jyväskylän kaupungin vuoden 2011 budjetin valmistelu kiinnosti yli 50 henkilöä. Aiheesta yleisölle olivat kertomassa Veijo Koskinen, Riitta Mäkinen ja Tarja Viikari.

ke 17.11. Juhlittiin 85-vuotiasta Jyväskylän Työväentaloa. Aalto-salissa pidettyssä juhlassa kansaa viihdyttivät esityksillään soittokunta Kajastus, sekakuoro Aallon laulajat sekä musiikkiryhmä Festino. Näkökulman talon historiaan tarjosi elokuvaohjaaja Tertta Saarikko ja puheen piti kansanedustaja Susanna Huovinen. Juhlaesitelmästä tilaisuudessa vastasi Alvar Aalto-säätiön toiminnanjohtaja Markku Lahti. Juhla ja sitä ennen pidetyt avoimet ovet houkuttelivat paikalle kaikkiaan 85 henkeä.

KUVA: markkulahti.jpg
KUVATEKSTI: Alvar Aalto-säätiön toiminnanjohtaja Markku Lahti vastasi Työväentalon juhlaesitelmästä.

la 11.12. Huomioitiin myös perheen pienimpiä omalla tapahtumalla. Lastentapahtuman pääesiintyjät Mimi ja Kuku houkuttelivat Aalto-saliin liki 200 kuulijaa. Tapahtuman käytännön järjestelyistä vastasivat Nuoret Kotkat ja JTY:n naiset.

pe 17.12. Järjestettiin Aalto-salissa maisteltiin Aalto-salissa Hyvän mielen puuroa.
Perinteinen tapahtuma houkutteli paikalle liki ennennäkemättömän määrän vieraita nauttimaan jouluruuista sekä yhdistyksen soittokunnan ja sekakuoron musiikkiesityksistä. Yli 300 vieraan joukon toivotti tervetulleeksi yhdistyksen puheenjohtaja Kalevi Olin. Tilaisuuden käytännön järjestelyistä suuren vastuun kantoivat JTY:n naiset.

VAALITOIMINTA

Vuoden 2010 aikana ei järjestetty valtakunnallisia eikä kunnallisia vaaleja. Yhdistys asetti omat ehdokkaansa SDP:n Joensuun puoluekokouksen edustajista järjestettyyn jäsenvaaliin Jyväskylän alueella. Yhdistyksen ehdokkaat menestyivät vaalissa erinomaisesti ja valituista kolmestatoista edustajasta peräti yhdeksän oli JTY:n jäseniä.

Marraskuussa pidettyihin seurakuntavaaleihin yhdistys asetti 11 ehdokasta sosialidemokraattien listalle. Valituiksi tulivat Malla Eronen, Hilkka Illman, Riitta Mäkinen ja Tuulikki Väliniemi.

TIEDOTUSTOIMINTA

Yhdistyksen jäsenlehti JTY Tiedottaa ilmestyi vuoden aikana helmi-, huhti-, elo- ja lokakuussa neljä kertaa. Lehden päätoimittajana on toiminut yhdistyksen puheenjohtaja Kalevi Olin ja toimittajana toimitusjohtaja Kimmo Ojala. Jäsenlehden lisäksi yhdistyksen toiminnasta ja tapahtumista tiedotettiin Keski-Suomen Viikkolehdessä sekä sanomalehti Keskisuomalaisessa.

Yhdistyksen internet-kotisivulla www.jty.fi on tiedotettu yhdistyksen eri tapahtumista ja toiminnasta ajantasaisesti. www.aaltosali.fi sivusto muodosti keskeisen kanavan Aalto-salin markkinoinnissa.

YHDISTYKSEN EDUSTAJAT ERI YHTEISÖJEN JA YHDISTYSTEN KOKOUKSISSA VUONNA 2010

yhteisö: varsinainen: varalla:

Asunto Oy Puistokatu 3-5 Kimmo Ojala Pentti Leminen
Asunto Oy Jyväskylän Toripiha Kimmo Ojala Pentti Leminen
Keski-Suomen Viikkolehti Oy Kalevi Olin Hilkka Illman
As.Oy Jyväskylän Väinönkatu 7 Kalevi Olin Kimmo Ojala
Sijoitusomaisuuteen kuuluvat
yhtiöt (tarvittaessa) Kimmo Ojala Kalevi Olin

Jyväskylän Festivaalit ry Kimmo Suomi Hanna Plattonen
Jyväskylän Viitakodit ry Lea Leppänen Hilkka Illman
Jyväskylän Työväenteatteriyhdistys ry Timo Viikari Antero Raninen
K-S Ensi- ja turvakoti ry Hilkka Illman Minna Jääskeläinen
K-S Kotien puolesta ry Pirjo Hatzitoliou Eila Leppäaho
Sos.dem Työväentalojenliitto ry Pentti Leminen Kimmo Suomi
Juha Hjelt Tarja Viikari
TSL:n Jkl:n Seudun opintojärjestö Minna Jääskeläinen Marjatta Stahl
Hilkka Kaipainen Pertti Salo
Joel Lehtonen Miika Stahl
Matti Pirttinen Riitta Mäkinen

YHDISTYKSEN EDUSTAJAT SDP:N 42. PUOLUKOKOUKSESSA JOENSUUSSA
27.-29.5.2010

JTY:n jäsenistä Keski-Suomea edustivat toukokuun puoluekokouksessa Joensuussa Kalevi Olin, Tuulikki Väliniemi, Matti Ojala, Veijo Koskinen, Riitta Mäkinen, Juha Hjelt, Kimmo Ojala, Hilkka Illman ja Tarja Viikari. Varaedustajina toimivat Kimmo Suomi, Lea Leppänen, Tero Vuorimies, Pertti Sarja, Joel Lehtonen ja Noona Pihlajaniemi. Yhdistyksen puheenjohtaja Kalevi Olin toimi Keski-Suomen puoluekokousedustajaryhmän puheenjohtajana. Puoluehallitukseen valittiin Susanna Huovinen, joka oli myös JTY:n ehdokas tähän tehtävään.

SDP:N KESKI-SUOMEN PIIRI RY PIIRIKOKOUSEDUSTAJAT

Varsinaiset: Joel Lehtonen, Heidi Korkeaniemi, Tarja Viikari, Hilkka Illman, Riitta Mäkinen, Juha Hjelt, Kimmo Suomi ja Kalevi Olin.
.
Varalla: Veijo Koskinen, Minna Jääskeläinen, Pirjo Hatzitoliou, Pertti Sarja, Anna-Leena Sahindal, Pekka Laine, Jukka Hämäläinen ja Eila Leppäaho.

Piirihallituksessa yhdistyksen jäsenistä toimivat Kimmo Suomi 2. varapuheenjohtajana sekä Hanna Plattonen jäsenenä.

JYVÄSKYLÄN SOS. DEM KUNNALLISJÄRJESTÖ RY EDUSTAJISTON JÄSENET

Varsinaiset: Eira Leminen, Pentti Leminen, Tarja Viikari, Eila Leppäaho, Tarja Salokoski, Riitta Mäkinen, Marjatta Tamminen, Marja-Leena Luukkonen, Matti Pirttinen, Juha Hjelt, Kalevi Olin, Arvo Roinela, Kimmo Suomi, Pekka Laine, Markku Väätäinen, Hilkka Illman, Minna Jääskeläinen, Maija Sihvonen, Simo Siren, Raimo Honkonen, Joel Lehtonen, Kari Hokkanen ja Leena Kaskivaara.
Varalla: Jaakko Sihvonen, Risto Rimmi, Risto Ilmo, Antero Raninen, Juha Savolainen, Timo Viikari, Anna-Leena Sahindal, Sakari Knuuttila, Reijo Kujala, Niko Hjelt, Leena Yksjärvi, Joonatan Virtanen, Isto Lehtinen, Lea Leppänen, Olli Santanen, Kirsti Leskinen, Hanna Plattonen, Jukka Torikka, Tuulikki Väliniemi, Veijo Koskinen, Jari Blom, Hilkka Rajanen ja Terttu Mäkinen.

Kunnallistoimikuntaan kuuluivat vuoden 2010 aikana: Hilkka Illman, Joel Lehtonen, Kirsti Leskinen sihteeri, Hanna Plattonen, Antero Raninen ja Kimmo Suomi.

YHDISTYKSEN JÄSENET JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINVALTUUSTOSSA

Varsinaiset: Jari Blom, Veijo Koskinen, Anna-Leena Sahindal, Riitta Mäkinen, Kalevi Olin 2.vpj, Kimmo Suomi, Tarja Viikari Tuulikki Väliniemi ja Leena Yksjärvi.
Varavaltuutet: Juha Hjelt, Olli Santanen, Lea Leppänen, Pentti Mäkinen, Tarja Salokoski ja Jukka Hämäläinen.

YHDISTYKSEN JÄSENET JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINHALLITUKSESSA

Kaupunginhallituksen puheenjohtajana toimi Veijo Koskinen ja jäsenenä Tuulikki Väliniemi.

JÄSENISTÖ

Jäsentilastot

Yhdistyksessä oli vuoden 2010 lopussa 754 jäsentä (v.2009 782 jäsentä). Jäsenmäärä aleni siis 28 jäsenellä (v.2009 –5 jäsentä). Uusia jäseniä yhdistykseen liittyi vuonna 2010 18 jäsentä (v.2009 +26 jäsentä). Ilmoitettu jäsenmäärän nettomuutos sisältää yhdistykseen liittyneet uudet jäsenet, yhdistyksestä eronneet, toiseen puolueosastoon siirtyneet sekä edesmenneet jäsenet.

Jäsenet sukupuolen mukaan:
naisia 269
miehiä 485

Jäsenet äänioikeuden mukaan:
äänioikeutettuja 557
ei-äänioikeutettuja 197

Jäsenet maksuluokan mukaan:
normaali jäsenmaksu 300
vapaajäsenet 316
alennettu jäsenmaksu 73
maksuvapaat 48
nuorisojäsenmaksu (alle 25 v.) 14
korotettu jäsenmaksu (vap.eht.) 3
_________________________________________________________

Yhteensä jäseniä 754

JÄSENHUOLTOTYÖ

Yhdistyksen johtokunta on muistanut merkkipäiväänsä viettäviä jäseniä onnittelukäynnein ja – adressein. Niitä vapaajäseniämme, jotka ovat täyttäneet 70 vuotta, muistettiin joulukukalla. Johtokunnan jäsenet ovat myös mahdollisuuksien mukaan osallistuneet poisnukkuneiden jäsenten siunaustilaisuuksiin.

ANSIOMERKIT

Yhdistyksen johtokunnan myöntämän ansiomerkin 30-vuotisesta jäsenyydestä yhdistyksessä saivat vuonna 2010 seuraavat toverit:
hopeinen ansiomerkki: Ahonen Anja, Hyvönen Markku, Jussila Hilkka, Myyryläinen Sulo, Nikkilä Tero, Närhi Reima ja Viitanen Ilmo.

LIIKUNTAKERHO

Yhdistyksen liikuntakerhon puheenjohtajana on toiminut johtokunnan jäsen Juha Hjelt. Kerho järjesti elokuussa perinteisen JTY Golfin Sippulanniemen golf-kentällä.
Neljättä kertaa järjestetty tapahtuma on vakiinnuttanut asemansa yhdistyksen järjestämien toimintojen joukossa ja kerää vuosi vuodelta entistä enemmän eri ikäisiä kiinnostuneita mukaan rentoon kuntoilu ja kilpailutunnelmaan.

JTY:N NAISET

Vuonna 2010 JTY:n Naiset ovat puheenjohtaja Tarja Viikarin johdolla pyrkineet tavoitteellisesti kehittämään toimintaansa avoimemmaksi ja yhteisöllisemmäksi jaostoksi, jonka päätavoitteena on järjestää JTY:n jäsenistölle toimintaa ja tapahtumia. Lisäksi on ollut tavoitteena järjestää kuntalaisille avoimia tilaisuuksia, kuten Naistenpäivän tapahtuma ja lastenkonsertti.
Riitta Mäkinen ja Tarja Viikari toimivat kaupunginvaltuutettuina valtuustossa. Riitta Mäkinen perusturvalautakunnan puheenjohtajana ja Tarja Viikari sivistyslautakunnan varapuheenjohtajana, Tarja Salokoski kulttuurilautakunnassa, Minna Jääskeläinen maaseutulautakunnassa, Marja-Leena Luukkonen ja Terttu Mäkinen kaupunkirakenne lautakunnassa ja Pirjo Hatzitoliou liikuntalautakunnan varajäsenenä.
Eduskuntavaaliehdokkaiksi vuoden 2011 eduskuntavaaleihin JTY:n naiset ehdottivat yhdistyksestämme Susanna Huovista, Kalevi Olinia ja Riitta Mäkistä.

JOHTOKUNTA
JTY:n Naisten johtokunnassa toimi 10 jäsenen lisäksi puheenjohtaja sekä varapuheenjohtaja. Johtokunta kokoontui vuoden 2010 aikana yhteensä kuusi kertaa, lisäksi pidettiin kevät – ja syyskokous. Kaikki JTY:n Naisten kokoukset olivat avoimia kokouksia joihin osallistui myös muita yhdistyksen naisia johtokunnan jäsenten lisäksi.
Johtokunnan vastuutehtävät jakaantuivat seuraavasti:
Tarja Viikari Puheenjohtaja
Riitta Mäkinen Varapuheenjohtaja
Pirjo Hatzitoliou Sihteeri
Anna Iivari Taloudenhoitaja
Maija Sihvonen Kerhovastaava ja kokkikerho
Sirpa Raninen Mamukokkikerho ja kokkikerho
Marjatta Stahl Mamukokkikerho
Minna Jääskeläinen Doorisvastaava
Eira Leminen Retki- ja kulttuurivastaava
Hilkka Rajanen Johtokunnanjäsen
Marjatta Tamminen Johtokunnanjäsen
Tarja Salokoski Johtokunnan jäsen
Lisäksi johtokunnan ulkopuolelta Eila Leppäaho toimi ay-vastaavana.

Johtokunnan jäsenet osallistuivat kokouksiin seuraavasti.
Tarja Viikari, 6 johtokunnan kokousta ja kevät- sekä syyskokous.
Riitta Mäkinen, 3 johtokunnan kokousta ja kevät- sekä syyskokous.
Pirjo Hatzitoliou, 6 johtokunnan kokousta ja kevät- sekä syyskokous.
Anna Iivari, 6 johtokunnan kokousta ja kevät- sekä syyskokous.
Minna Jääskeläinen, 3 johtokunnan kokousta.
Maija Sihvonen, 6 johtokunnan kokousta ja kevät- sekä syyskokous.
Eira Leminen, 6 johtokunnan kokousta ja kevät- ja syyskokous.
Marjatta Stahl, 4 johtokunnan kokousta ja kevät- sekä syyskokous.
Tarja Salokoski, 2 johtokunnan kokousta.
Hilkka Rajanen, 6 johtokunnan kokousta ja kevät- sekä syyskokous.
Sirpa Raninen, 5 johtokunnan kokousta ja kevät- sekä syyskokous.
Marjatta Tamminen, 4 johtokunnan kokousta ja kevät- sekä syyskokous.

Kokouksista ilmoitettiin sähköpostein, K-S viikon järjestöpalstalla sekä tekstiviestein. Sääntömääräinen kevätkokous oli 25.3.2010 kello 18.00 B-salilla ja sääntömääräinen syyskokous 18.11.2010 kello 18.00 B-salilla. Kevätkokouksessa kaupunkirakennelautakunnan jäsen Terttu Mäkinen kertoi kaupunkisuunnittelun haasteista.
Tilintarkastajina toimivat Raija Ristola ja Maila Sappinen. Varatarkastajina toimivat Hilkka Kaipainen ja Sinikka Salonen.

JÄRJESTÖTOIMINTA
Keski-Suomen Sos.dem. Naispiirin piirikokousedustajina toimivat seuraavat JTY:n Naisten jäsenet vuonna 2010. Kevätkokous pidettiin 24.4.2010 Jyväskylässä .
Varsinaiset jäsenet
1. Maija Sihvonen
2. Marjatta Tamminen
3. Eira Leminen
4. Hilkka Rajanen
5. Tarja Salokoski
6. Minna Jääskeläinen
Varalla
1. Marjatta Stahl
2. Raija Ristola
3. Maila Sappinen
4. Sirpa Raninen
5. Johanna Rintala
6. Anna Iivari

PIIRIHALLITUSJÄSENET VUONNA 2010
Keski-Suomen Naispiirin piirihallituksessa toimivat vuonna 2010 Tarja Viikari, Riitta Mäkinen, Eila Leppäaho, Tuula Liukkonen ja naispiirin sihteerinä Pirjo Hatzitoliou.

NAISLIITON 110-VUOTIS JUHLATILAISUUS HELSINGISSÄ
Naisliiton edustavaan 110-vuotis juhlaan 4.9.2010 Helsingissä eduskuntatalon pikkuparlamentissa osallistui Keski-Suomen naispiirin kutsusta Hilkka Ilman, Terttu Mäkinen, Tarja Viikari ja Maija Sihvonen.
Juhlassa Terttu Mäkinen sai ansaitusti keskisuomalaisena Tasa-arvon tiennäyttäjä – tunnustuksen.

TAPAHTUMAT JA VIERAILUT
Vuoden tapahtumat alkoivat naistenpäivän juhlalla 8.3.2010 A-salilla, jossa NYTKIS – Naisjärjestöt yhteistyössä järjesti naistenpäivänjuhlan. Vasemmistoliiton vetämä NYTKIS oli sopinut kokoomusministeri Henna Virkkusen osallistumisesta juhlan avauspuheenvuoron pitäjänä. Naisjaosto oli mukana juhlassa.
Kirjamessuilla Jyväskylässä 27.–28.2010 julkaistiin Riitta Mäkisen kirjoittama Jyväskylän demarinaisten 100-vuotis historia, Kukin kunnollaan jokainen uskollaan. Riittaa messuilla haastatteli Tarja Viikari.
JTY:n Naisten järjestämä kesäretki tehtiin Varkauteen ja Heinävedelle. Matkalla oli 28 JTY:n jäsentä ja ystävää. Varkaudessa tutustuttiin riemukkaaseen mekaanisen musiikin elävään ”museoon”. Esittelijänä toimi museon omistaja Jurgen Kemph. Kokoelma on 30 vuotta kestäneen keräilyn tulos ja lähes jokaista esiteltyä laitetta myös soitettiin. Varkaudesta ajettiin suoraan Heinäveden luostariin ja nautittiin luostarin ravintolan noutopöydän monipuolisista ja herkullisista antimista. Ruokailun jälkeen tutustuimme luostarin museon historialliseen näyttelyyn oppaan johdolla ja taidemaalari Grigori Auerin taidenäyttelyyn sekä luostarin kirkkoon. Luostarin alueen viinimyymälästä ja matkamuistomyymälästä tarttui monen matkalaisen mukaan tuliaisia. Luostarista ajettiin Heinäveden Kermansaven tehtaanmyymälään, jonka kahvilassa joimme lähtökahvit ja lähdettiin kotimatkalle. Kotimatka sujui arpajaisten merkeissä. Matkan suunnittelijana ja vetäjänä toimi Eira Leminen.
Kävimme Taidemuseo Holvissa 12.11.10 katsomassa kolmea näyttelyä: Jyväskyläläisen Päivi Meriläisen näyttely Koti, uskonto ja äidinmaa, jonka taiteilija meille esitteli . Oravien aarteet: Holvin 3. kerrokseen on rakennettu oikea koti 60-luvun henkeen. Seinillä on grafiikkaa 92 teosta 53 eri taiteilijalta. Mum´s –vastuullisesti valmistettuja veistoksia.
Syksyn päätapahtumana oli Kaarina Hazardin vierailu Jyväskylässä 25.10.2010. Teemana oli Nainen ja Media – median naiskuva. Hazardin alustusta olivat kommentoimassa ja yleisön kysymyksiin vastaamassa kansanedustaja Susanna Huovinen ja perusturvalautakunnan puheenjohtaja Riitta Mäkinen. Tapahtumaan osallistui noin 60 henkilöä.
Lastentapahtuma järjestettiin 11.12.2010 yhdessä Nuorten Kotkien kanssa. Tapahtumassa esiintyivät lauluduo Mimi ja Kuku. Tapahtumaan osallistui toista sataa henkeä; lapsia vanhempineen ja tietysti joulupukki.
Jyväskylän Työväenyhdistyksen Naiset järjestivät 22.11.2010 Naisliiton 110-vuotis juhlan merkeissä juhlan Jyväskylän ja Muuramen demarinaisille. Kutsut lähetettiin jokaiselle alueen työväenyhdistykselle ja Jty:n Naisten toiminnassa mukana olleille veteraaninaisille. Yhdistyksen tervehdyksen toi puheenjohtaja Kalevi Olin, poliittisen tilannekatsauksen piti kansanedustaja Susannan Huovinen, Riitta Mäkinen kertoi Jyväskylän Demarinaisten toiminnasta sadan vuoden ajalta. Juhlaan osallistui esiintyjien lisäksi kolmekymmentä naista. Juhlassa Vaajakosken Kuohun veteraanivoimistelijat esittivät Marssien historia-voimisteluesityksen ja Pirjo Aalio laulatti työväenlauluja.

JTY:n Naiset järjestivät yhdessä yhdistyksen kanssa Hyvän mielen puurojuhlan yhdentoista talkoolaisen voimin.
Myyjäiset järjestettiin keväällä ja syksyllä Aalto-salilla. Vuokralla oli keskimäärin 20 pöytää molemmissa myyjäisissä. Myyjäisten tuotto lahjoitettiin Viitakodille.

KERHO- JA MUU TOIMINTA
JTY:n Naiset ovat järjestäneet kerhotoimintaa ympäri vuoden. Perinteinen kokkikerho kokoontui Maija Sihvosen ja Sirpa Ranisen johdolla kahdeksan kertaa. Kerhoon osallistui keskimäärin 10 henkilöä.
Maahanmuuttajien kokkikerho toimi kevään aikana, mutta syksyllä Työttömien yhdistyksen rahoituksen loppuessa kokkikerho oli tauolla.

TIEDOTUSTOIMINTA
Tapahtuma – ja kokousilmoituksia oli JTY: n jäsenlehdessä, Keski-Suomen Viikkolehdessä ja Keskisuomalaisessa. Lisäksi puhelinta ja sähköpostia käytettiin eri tapahtumien tiedotuksessa ja viestinnässä.

JYVÄSKYLÄN SOS. DEM NUORET JA OPISKELIJAT JSDN

YLEISTÄ
JSDN:n vuosi 2010 oli vaalien suhteen hiljainen, mutta silti toimelias. Vuoden tärkeimpiä teemoja olivat SDP:n puoluekokous, Demarinuorten liittokokous, Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunta JAMKO:n edustajistovaalit sekä SONK:n liittokokous.
JSDN haki ja sai rahoitusta seuraavilta tahoilta: Jyväskylän työväenyhdistys JTY, Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY ja Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry.

IHMISET
JSDN:n johtokunta vuodelle 2010 muodostui seuraavanlaisesti: Noona Pihlajaniemi (puheenjohtaja), Jani Kokko (varapuheenjohtaja), Maiju Tuomainen (sihteeri), Leena Kaskivaara, Sonja Kekkonen, Heidi Kirkonpelto, Heidi Korkeaniemi, Joel Lehtonen ja Mikko Mäkinen. Johtokunnan varajäseninä toimivat Satu Naskinen, Sini Peltokorpi, Johanna Pietiläinen ja Juho Suortti.

JSDN:n edustus vuoden 2010 Demarinuorten Länsi-Suomen piirihallituksessa:
Sari Parantainen (varapuheenjohtaja)
Sonja Kekkonen (varsinainen jäsen)
Heidi Korkeaniemi (varajäsen)
Jani Kokko (varajäsen)
JSDN:n edustus vuoden 2010 SONK:n liittohallituksessa:
Sini Peltokorpi (varsinainen jäsen)
Maiju Tuomainen (varsinainen jäsen)
JSDN:n edustus kesällä 2010 valittuun Demarinuorten liittohallitukseen:
Jani Kokko (varsinainen jäsen)
JSDN:n edustus JTY:n johtokunnassa:
Joel Lehtonen (varsinainen jäsen)
Juho Suortti (varsinainen jäsen)
JYY:n hallituksen jäsenet Demariopiskelijoiden listalta:
Johanna Pietiläinen, hallituksen puheenjohtaja
Anna Ojamies, hallituksen kopo- ja järjestövastaava
JYY:n edustajiston jäsenet Demariopiskelijoiden listalta:
Sameli Järvisalo
Karim Aissa Baccouche
Noona Pihlajaniemi
Heidi Kirkonpelto
Liisa Piipponen
Mikko Punkari
Sonja Strömsholm

TOIMINTA
Vuoden aikana järjestettiin yhteensä kaksitoista kaikille avointa johtokunnan kokousta sekä vuosikokous. Vuoden mittaan järjestimme kuukausittain myös poliittisia keskustelutilaisuuksia ”Työväen tuoppi” -nimikkeen alla.

Kevät 2010

JSDN kokousti kevään ja kesän aikana yhteensä seitsemän kertaa. Heti ensimmäisessä kokouksessamme tammikuussa teimme päätöksen, jonka mukaan JSDN korvaa pääsääntöisesti asiapitoisten SONK:n ja Demarinuorten tapahtumien osallistumismaksut jäsenilleen. Tällä päätöksellään JSDN halusi kannustaa jäseniään osallistumaan SONK:n ja Demarinuorten laadukkaisiin ja valtakunnallisiin tapahtumiin.

Koska vuonna 2010 ei järjestetty mitään suuria ja työläitä vaaleja, päätti JSDN heti alkuvuodesta keskittyä nettisivujensa uudistamiseen silmällä pitäen tulevia vilkkaita vaalivuosia. Tammikuussa 2010 asiaa perustettiin pohtimaan työryhmä. Graafikoksi valitsimme jo aiemmin Pätkätyöläistä taittaneen Riku Suonion. Vuoden 2010 aikana saimme suunniteltua nettisivuille sekä grafiikat että asiasisällöt, sivujen tekninen toteutus siirtyi kuitenkin seuraavaan vuoteen.

Maaliskuussa 2010 Jyväskylässä järjestettiin vaalit toukokuussa 2010 järjestettävään SDP:n puoluekokoukseen lähetettävistä puoluekokousedustajista. Puoluekokousedustajavaaleissa oli ehdolla yhteensä seitsemän JSDN -taustaista henkilöä, mutta heistä kukaan ei päässyt varsinaiseksi kokousedustajaksi.

Maaliskuussa Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä olimme kävelykadulla kahvittamassa ihmisiä ja herättämässä keskustelua tasa-arvon nykytilasta. Julkaisimme myös kannanoton otsikolla ”Mitä Minna Canth miettisi tänään?”. Toukokuussa JSDN osallistui Yläkaupungin yö-tapahtumaan. Kevät huipentui vappuun, jolloin osallistuimme vappumarssille ja järjestimme ”piknikin” sadesään pelottamana tällä kertaa B-salilla ja Kortepohjassa.

Keväällä JSDN osallistui yhteistyössä muiden Keski-Suomen poliittisten nuorisojärjestöjen kanssa lukiokampanjaan, jonka tavoitteena oli herätellä lukiolaisia ajattelemaan poliittisia asioita ja tuoda esiin puolueiden välisiä eroja. Lukiopaneeleja järjestettiin kevään aikana yhteensä kolme ja konseptia on tarkoitus jatkaa myös tulevaisuudessa.

Kesäkuussa 2010 järjestettiin Demarinuorten liittokokous Turussa. JSDN oli 12 delegaatillaan osa Länsi-Suomen delegaatiota, jonka kokonaisvahvuus oli 39 toveria. JSDN lähetti liittokokoukselle 19 aloitetta. Demarinuorten liittohallitukseen valittiin ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Sanna Marin (Tampere) ja varsinaiseksi jäseneksi Jani Kokko (JSDN).

Syksy 2010

Syksyn aikana JSDN kokousti viisi kertaa. Syyskuun alussa osallistuttiin perinteiseen tapaan JYY:n järjestömessuille, joiden kautta toimintaan tuli mukaan edellisten vuosien tapaan uusia jäseniä. Myös Pätkätyöläinen-lehti saatiin valmiiksi järjestömessuille. Päätoimittajana toimi Jani Kokko, graafikkona Jesse Jääskeläinen ja vieraskirjoittajana Erkki Tuomioja. Poikkeuksena edellisvuosiin nähden lehti ei keskittynyt tällä kertaa mihinkään vaaleihin, vaan oli sisällöltään puhdas mielipidelehti.

Perinteitään vastaan JSDN ei lokakuussa 2010 osallistunut valtakunnalliseen asunnottomien yö -tapahtumaan millään varsinaisella tempauksella, mutta julkaisi kannanoton yhteistyössä Keski-Suomen Vasemmistonuorten kanssa, otsikolla ”JSDN & KSVN: Köyhyyttä ei poisteta korupuhein”. Marraskuussa 2010 JSDN osallitui My Way-messuille, joiden teemana oli tällä kertaa vaikuttaminen. JSDN:n ständillä messuvieraat saivat testata suuren suosion saaneella poliittisella kompassilla omaa sijoittumistaan vasemmisto-oikeisto- ja liberaali-konservatiivi-akseleille.

Marraskuussa järjestettiin myös JAMKO:n edustajistovaalit. JAMKOn vaaleissa jatkoimme nousujohteista taivaltamme historiamme suurimmalla ehdokaslistalla: Demariopiskelijoiden listalta ehdolla olivat Maiju Tuomainen ja Tuomas Lampinen. Lampinen saavutti edustajiston ensimmäisen varapaikan, suuntaus on siis oikea!

SONK:n liittokokous järjestettiin 27.-28.11.2010 Jyväskylässä. Koska liittokokous järjestettiin Jyväskylässä, osallistui JSDN aktiivisesti myös kokouksen käytännön järjestelyihin. Kokouspaikkana toimi Aaltosali ja ruokahuollosta vastasi Soppabaari. JSDN:n delegaatio oli yhteensä 17 henkilön suuruinen. Tämän lisäksi JSDN teki liittokokoukselle 15 aloitetta, joista 14 hyväksyttiin ja 1 hylättiin. JSDN:stä valittiin liittohallitukseen varsinaiseksi jäseneksi Noona Pihlajaniemi ja varajäseneksi Sonja Kekkonen. Liiton uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Sarita Niemi.

Loppuvuodesta 2010 JSDN teki ekskursion Helsinkiin. Ekskursioon sisältyi tutustumiskäynti eduskuntaan, jossa meidät otti vastaan kansanedustaja Susanna Huovinen sekä keskustelutilaisuus ja pikkujoulut Globaalisosialidemokraattien (GSD) kanssa. Samalla matkalla osallistuimme myös SONK:n ja Demarinuorten pikkujouluglögeille SDP:n puoluetoimistolla.

Vuosikokouksessa JSDN:n uudeksi puheenjohtajaksi vuodelle 2011 valittiin Jani Kokko, varapuheenjohtajaksi Sonja Kekkonen ja sihteeriksi Tuomas Lampinen.

Lopuksi todettakoon että JSDN jatkaa tulevaisuudessakin kulkuaan ei ainoastaan nuorten ja opiskelijoiden poliittisena keihäänkärkenä, vaan myös yhtenä edistyksellisimmistä sosialidemokraattisen liikkeen osastoista.

JTY:N NUORET KOTKAT

YLEISTÄ

Vuosi 2010 oli hyvä toimintavuosi. Kerhot toimivat säännöllisesti, ohjaajia ja vertaisohjaajia oli riittävästi. Ohjaajamme ja vertaisohjaajamme osallistuimme aktiivisesti koulutuksiin sekä tapahtumiin. He olivat mukana myös K-S:n Kotkien piirihallituksessa ja pääsivät siten vaikuttamaan piirimme toiminnan suunnitteluun, päätöksen tekoon sekä toteuttamiseen.

KERHOTOIMINTA

Nuorten Kotkien jäsenmaksun maksoi vuoden aikana 85 henkilöä, joista suurin osa osallistui säännölliseen kerhotoimintaamme.

Kerhot kokoontuivat seuraavasti:

Kortepohjan koululla kokoontui koko vuoden 1.-4. luokkalaisten lautapelikerho. Ohjaajana toimi Tarja Palkolahti.

Kotalammen päiväkodilla Keltinmäessä kokoontui koko vuoden 6-12-vuotiaiden kerho.
Ohjaajana oli Sirpa Pietikäinen ja vertaisohjaajina mm. Alma ja Antreas Lindlöf.

Keväällä Mansikkapuistossa Kangaslammella kokoontui 6-12-vuotiaiden kerho. Ohjaajina olivat Alma Lindlöf ja Tiia Liukkonen sekä Janne Pyykölä.

Yrttisuon perhepuistossa toimi keväällä 6-12-vuotiaiden tanssikerho. Ohjaajana Nanna Toivonen.

Ristonmaan päiväkodilla toimi keväällä 6-12-vuotiaiden kerho. Ohjaajina olivat Marianne Ilves sekä Albert Lindlöf.

Syksyllä Ristonmaan päiväkodilla aloitti toimintansa kaksi kerhoa: 7-12 -vuotiaden
tanssi- ja kokkikerho. Tanssikerhon ohjaajana toimi Nina Vähäkoski ja kokkikerhoa ohjasi Marianne Ilves.

Mäki-Matin perhepuistossa oli syksyllä 6-12-vuotiaiden kerho. Ohjaajina olivat Alma Lindlöf sekä Hanna Virmalainen.

TAPAHTUMAT
osallistujia:
• K-S:n Nuorten Kotkien Piirihallituksen kokous 13.1. 4
• Järjestöristeily 7.-8.2. 1
• Laskiaistapahtuma Hiihtomaassa 16.2. 10
• Kylpyläretki Laajavuoreen 2.3. 11
• K-S:n Nuorten Kotkien Piirihallituksen kokous 3.3. 4
• Ohjaajien virkistys- /ratsastuspäivä, Laukaa 4.3. 7
• K-S:n Kotkien Kevätkokous 30.3. 11
• Vappujuhla, Lapsiparkki Lounaispuistossa 1.5. 8 talkoolaista
• Ainolan leirin suunnittelupalaverit 6.5. ja 27.5. 12 ja 9
• K-S:n Nuorten Kotkien piirihallituksen kokous 26.5. 4
• Kerho-ohjaajien kevätkauden päättäjäiset Ravintola Bhan Thai 3.6. 10
• Ainolan päiväleiri 7.6.-11.6. 39
• Retki Ähtärin eläinpuistoon 10.6. 54
• Risteily Tallinnaan 29.-30.6. 8
• Ainolan kesäteatteri, Hannu ja Kerttu 18.8. . 66
• Toimitsijapäivät, Petäys 30.-31.8. 1
• Lapsiasiavaltuutetun 5-vuotisseminaari 1.9. 1
• Nuorisotyöseminaari 21.9. 1
• K-S:n Nuorten Kotkien piirihallituksen kokous 30.9. 4
• K Toiminnansuunnittelupalaveri 15.10. 8
• ylpyläretki Nokian Edeniin 16.10. 25
• K-S:n Kotkapiirin syyskokous 27.10. 8
• Teatteriretki, Heinähattu ja Vilttitossu 30.10. 9
• My Way- messut 2.-3.11. 7 talkoolaista
• Lastentapahtuma Aalto-salilla, Mimi ja Kuku 11.12. 170
• Pikkujoulut, Laajavuoren kylpylä 16.12. 11

KOULUTUS

Ohjaajia sekä vertaisohjaajia tuettiin ja kannustettiin osallistumaan liiton järjestämiin koulutuksiin ja tapahtumiin koulutuksiin ja tapaamisiin. .

• Järjestöpäivät ja liittohallitus 5.-7.2., Muurikka opisto 2 hlöä
• Vertaisohjaajakoulutus, 20.-21.2. Kuopio 6 hlöä
• Ohjaajakoulutus 27.-28.3. Jyväskylä 3 hlöä
• Liittohallitus 6.-7.3., Helsinki 1 hlöä
• Liittokokous ja nuorisokongressi 24.-25.4., Imatra 6 hlöä
• Vertaisohjaajakoulutus 22.-23.10. Helsinki 3 hlöä
• Liittohallitus, edustajisto 7.11. Helsinki 2 hlöä
• Ohjaajatapaaminen 20.-21.11. Kuopio 6 hlöä
KANSAINVÄLINEN TOIMINTA

• Kansainvälinen leiri 3 hlöä
25.7.-6.8.

YHTEISTYÖ

Yhteistyö kumppaneita olivat K-S:n Nuoret Kotkat Piirijärjestö ry, JAP (SAK:n Jyväskylän alueen paikallisjärjestöt), Nuorten Kotkien Keskusliitto, Jyväskylän työväenteatteri, K-S:n demarinuoret, perhepuistot sekä Keltinmäen, Ristonmaan ja Halssilan päiväkodit sekä Kortepohjan koulu.

Kati Sainio osallistui vuoden aikana yhteisiin tapaamisiin muiden järjestöjen nuorisotyöntekijöiden sekä kaupungin nuorisotyöntekijöiden kanssa. Tapaamiset olivat mielekkäitä ja hyviä sekä työntekijän että yhteistyön kannalta.

TIEDOTUS

Jäsenille tiedotimme tapahtumista perinteisesti kirjeitse sekä sähköpostilla. Tieto kulki kerholaisille myös ohjaajien kautta.
Toiminnastamme tiedotimme JTY:n omassa lehdessä JTY TIEDOTTAA sekä Keski-Suomen viikkolehdessä JTY:n omassa liitteessä, Suur-Jyväskylä lehdessä, Kortepohjalaisessa, Kuokkasessa, Jyväskylän Kaupunkilehdessä sekä Jty:n nettisivuilla. Lisäksi tiedotimme kerhoista ym. tapahtumista kaupungin ilmoitustauluilla.
JTY:n Kotkien kerhot, tapahtumat ja Ainolan leiri olivat nähtävissä netissä Nuorten Laturin tapahtumakalenterissa. Tiedottamiseen käytimme myös Jkl:n kaupungin nettisivujen tapahtumakalenteria.

JUHLAT

Järjestimme kerhojen syyskauden avajaiset Ainolassa. Avajaisissa esitti Jyväskylän Työväen Teatteri lastennäytelmän Hannu ja Kerttu 18.8. Juhliin osallistui 66 henkilöä; kerho-ohjaajia, kerholaisia ja heidän perheenjäseniään. Kerhoissa juhlittiin mm. ystävänpäivää, vappua ja pikkujouluja.

VETERAANIKERHO

JTY:n veteraanikerho Wanhat Toverit kokoontui kesäkuukausia lukuun ottamatta joka kuukauden
toinen maanantai B-salilla. Yhteensä vuoden 2010 aikana pidettiin 9 kokoontumista. Kerhon puheenjohtajana toimi talousneuvos Matti Ojala, sihteerinä Raija Ristola.

11.1. Toimintavuosi aloitettiin kerhon puheenjohtajan Matti Ojalan pitämällä esittelyllä Jyväskylän eläkkeen saajien toiminnasta. 22 osallistujaa.
8.2. Nuorten edustaja, Muuramen valtuutettu Jani Kokko. 18 osallistujaa.
8.3. Naistenpäivän tilaisuus. JTY:n puheenjohtaja Kalevi Olin. 25 osallistujaa.

KUVA: veteraanikerho.jpg
KUVATEKSTI: Yhdistyksen puheenjohtaja Kalevi Olin puhumassa veteraanikerholle.

12.4. Energia-asiantuntija Dan Asplund. 21 osallistujaa.
10.5. JTY:n puoluekokousedustajia. 26 osallistujaa.
13.9. Dosentti Tapio Lampinen. 20 osallistujaa.
11.10. Eduskuntavaaliehdokas Asko Juuti. 17 osallistujaa.
8.11. Eduskuntavaaliehdokas Sonja Kekkonen. 19 osallistujaa.
13.12. Pikkujoulutapaaminen. Naisjaoston kokkikerhon herkkupöytä. 31 osallistujaa.

KULTTUURITOIMINTA

JTY:N SOITTOKUNTA KAJASTUS

Soittokunta on toiminut perinteisesti. Kevät- ja syyskaudella on harjoiteltu säännöllisesti joka viikko, Aalto-salissa 27 kertaa, B-salissa 13 kertaa.

Soittokunta esiintyi 16 kertaa:

12.2. Aalto-sali, yhteiskonsertti Desipeliitat ja Kajastus
14.3. Huhtasuon kirkko, yhteiskunnallinen kirkkopyhä
17.4. Juurikkasaari, 70-vuotissyntymäpäiväjuhla
30.4. Aalto-sali, JAP:n työväenlauluilta
1.5. Aalto-sali, JTY:n vapputilaisuus
1.5. Lounaispuisto JAP:n vappukulkue. Äänentoisto marssireitillä: Ilmarisenkatu – Kauppakatu – Lounaispuisto. Lounaispuisto, JAP:n vappujuhla klo 12.00. Juhlan alkuun Työväen marssi.
1.5. Saarijärvi, Vappujuhla. Saarijärven APJ ja Saarijärven Työväenyhdistys
9.5. Aalto-sali, JTY:n äitienpäiväjuhla
3.6. Lounaispuisto, Eläkeläisjärjestöjen laulujuhla
12.6. Helsinki, Suomen Työväen Musiikkiliiton (STM) 90-vuotisjuhla, esiintyminen juhlakulkueessa (marssisoitto).
12.6. Helsinki, STM:n 90-vuotisjuhla, esiintyminen Paasipuistossa.
19.9. Aalto-sali, Metalliammattiosasto 74 70-vuotisjuhla
5.11. Aalto-sali, Työväenteatteri (Kenraali)
6.11. Aalto-sali, Jyväskylän Työväenteatteri 100-vuotisjuhla
17.11. Aalto-sali, Työväentalon 85-vuotisjuhla
17.12. Aalto-sali, JTY:n Hyvän Mielen Puurojuhla

Suomen Työväen Musiikkiliiton (STM) 90-vuotisjuhlaan Helsingissä 12.-13.6.2010 soittokunta osallistui. Samalla matkalla tehtiin Tallinnaan risteily. Matkalle osallistui 16 soittajaa, lisäksi kuorolaisia ja muita osanottajia yhteensä 37 osallistujaa.

Toimikuntaan 2010 on kuulunut:

Matti Pirttinen, puheenjohtaja
Leena Palevaara (Siikaluoma), sihteeri
Sakari Nikkanen, taloudenhoitaja
Janne Halmela, kapellimestari
Auvo Matilainen
Hannu Saikkonen

Toimikunta on pitänyt kaksi kokousta. Soittokunnan kevätkokous on pidetty 23.2. ja syyskokous 7.12.2010.

Kapellimestarina on toiminut Janne Halmela ja tilapäisesti Auvo Matilainen.
Viitasaaren musiikkiopiston baritonitorvi on ollut soittokunnalla lainassa.

Soittajia on vuoden aikana ollut 17:

huilu, pikkolo 1 soittaja
klarinetti 4 soittajaa
bassoklarinetti 1 soittaja
alttosaksofoni 1
tenorisaksofoni 1
trumpetti 3
käyrätorvi (corno) 1
alttotorvi 1
baritonitorvi 1
venttiilipasuuna 1
tuuba 1
rummut 1

Vuosi oli soittokunnalle vilkkaan toiminnan aikaa. Nuoria soittajia toimintaan kaivataan edelleen.

JTY:N SEKAKUORO AALLON LAULAJAT
JA LAULURYHMÄ AKSENTTI

Yleistä

Vuosi 2010 oli Aallon Laulajille säännöllisen harjoittelun ja useiden esiintymisten
vuosi. Harjoitukset olivat edelleen torstaisin A- tai B-salilla, Aksentti jatkoi omilla harjoituksillaan Aallon laulajien jälkeen. Ylimääräisiä harjoituksia pidettiin tilanteen mukaan ennen esiintymisiä.
Kuorossa oli v. 2010 38 laulajaa.

Kevätkauden harjoitukset alkoivat 7.1.2010. Kevään 2010 aikana esiinnyimme
A-salin Vappujuhlassa 1.5.2010 sekä Kuokkalan kirkossa 13.5.2010, joka oli samalla
Aksentin 15 v juhlakonsertti nimellä ”Sinä olet aamuni valo”. Osallistuimme myös
STM 90 v – juhlaan Helsingissä 12. – 13.6.2010.
Perinteistä äitienpäiväkonserttia ei v. 2010 pidetty, koska osa kuorolaisista oli ko
aikaan esiintymismatkalla Hollannissa.

Syksyn harjoitukset aloitimme 2.9.2010. Kuoro teki matkan Hiidenmaalle 8.-10.10.
2010. Onnistuneen matkan aikana kuoro lauloi useissa kirkoissa esittäen mm. jo
tutuiksi tulleita Petri Laaksosen lauluja.
Aksentti esiintyi Lievestuoreen kirkossa 30.9.2010 yhdessä Otonpoikien ja Niemet-
tärien kanssa; muita Aksentin esiintymisiä olivat esiintymiset palvelutaloissa ja
syntymäpäivillä.
Aallon Laulajat esiintyi syksyn aikana mm. Työväentalon 85 v. juhlissa 17.11.2010
sekä useissa joulukonserteissa eri kirkoissa sekä Lievestuoreen palvelutalossa.
Pikkujoulua kuoro vietti Rhea-laivalla 17.12.2010.

Toimikunta
Toimikunta kokoontui vuoden 2010 aikana 6 kertaa.
Toimikuntaan kuuluivat:

Taiteellinen johtaja Küllike Vaatmann
Puheenjohtaja Pirjo Raanoja
Varapuheenjohtaja Erkki Lehtonen
Rahastonhoitaja Alla Zueva
Opintosihteeri Alina Nummela
Sihteeri Asta Similä-Peura
Jäsenet Tapio Peura
Hannele Puttonen
Martti Vatanen
Varajäsenet
Virpi Kuoppala
Inkeri Lind
Jouko Palvimo
Marja-Leena Penttinen

Tilintarkastajat
Tilintarkastajina ovat toimineet Anu Lehtonen ja Ensio Syrjänen

KIINTEISTÖT

Yhdistyksen omistamissa kiinteistössä (Kauppakatu 30 ja Aalto-Sali) suoritettiin toimintavuoden aikana normaaleja vuosikorjauksia sekä huoltotoimenpiteitä.

Vuokraustoiminta
Kiinteistön lähes kaikki vuokrattavat liike- ja toimistotilat sekä asuinhuoneistot olivat vuokrattuina. Vuokralaisina olivat seuraavat yritykset ja yhteisöt:
Keskimaa Osk, VK Liikuntapalvelut Oy, Suolahuone Harmonia (toukokuun loppuun saakka), SDP:n Keski-Suomen piiri ry sekä Jyväskylän Pallokerho JyPK ry.

Lisäksi talolla toimivat vakituisesti Jyväskylän Sos. dem. Kunnallisjärjestö ry, TSL:n Jyväskylän seudun opintojärjestö ry sekä Keski-Suomen Nuoret Kotkat piirijärjestö ry.

Yhdistyksen omistama Aalto-sali oli totuttuun tapaan vilkkaassa käytössä. Oman käytön lisäksi salia vuokrattiin moninaisiin näyttely-, kulttuuri-, kokous- kongressi-, viihde- ym. -tilaisuuksin. Aalto-salille kirjattiin vuoden 2010 aikana lähes 100 tapahtumapäivää.
B-salin kerhohuone on ollut pääasiassa oman musiikkitoiminnan sekä sisar- ja veljesjärjestöjen käytössä. Kerhotilan vakituisia ulkopuolisia vuokralaisia olivat Jyväskylän Bridge-kerho ja Terveystalo Oy.

ASUNTO OY JYVÄSKYLÄN VÄINÖNKATU 7

Yhdistys omistaa kokonaan Asunto Oy Jyväskylän Väinönkatu 7:n osakekannan. Yhtiöllä on yhdistykseltä vuokratulla työväentalon tontilla asuin- ja liikekerrostalo. Yhtiön liiketiloissa vuokralaisina ovat olleet Numerola Oy, Levykauppa Äx ja Kampaamo Verstas Oy.

Yhtiön hallitukseen ovat vuoden 2010 aikana kuuluneet puheenjohtajana Kimmo Ojala ja jäseninä Juha Hjelt ja Raimo Honkonen. Yhtiön isännöitsijänä on toiminut Markku Jokela Isännöintikonttori M. Jokela Oy:stä. Asuinhuoneistojen ja liiketilojen vuokrauksesta on vastannut OP-Kiinteistökeskus. Yhtiö ostaa huoltomiespalvelut yhdistykseltä.

Yhtiön tilintarkastajana on toiminut Seppo Lindholm HTM, JHTT sekä varatilintarkastajana Isto Lehtinen HTM, JHTT.

Yhtiö antaa osake- ja asunto-osakeyhtiölain mukaisesti oman tilinpäätöksen.

MUUT HUONEISTOT

Yhdistyksen omistamalla tontilla 1-10-14 sijaitsevien kiinteistöjen lisäksi yhdistys omistaa 493 m2 suuruisen liikehuoneiston sekä 11 maanalaista autopaikkaa Asunto Oy Jyväskylän Toripihasta osoitteessa Yliopistonkatu 34. Liiketila ja autopaikat on vuokrattu pitkäaikaisella vuokrasopimuksella vakuutusyhtiö Fennialle. Lisäksi yhdistys omistaa 44 m2 suuruisen asuinhuoneiston osoitteessa Puistokatu 3-5. Huoneisto on vuokrattuna asuinkäyttöön.

VAKUUTUKSET

Yhdistyksen omaisuus- ym. vakuutukset ovat pääsääntöisesti Keskinäinen vakuutusyhtiö Turvassa. Kiinteistöillä on täysarvovakuutukset sekä niiden lisäksi joitain ainaispalovakuutuksia sekä koneilla ja laitteilla sekä irtaimistolla palo- ja murtovakuutukset. Lakisääteiset tapaturma- ja muut vakuutukset ovat Turvassa, eläkevakuutukset Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisessa. Kiinteistön vuokrankeskeytys-vakuutus, joka koskee myös As Oy Väinönkatu 7:n vuokratuloja on Turvassa.